fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Virtavesien veikeä avantouimari

Linturetkelle voi lähteä myös talvella. Sulavesien luota voit löytää myös saukon.

Talviretkillä voi käydä kuuntelemassa pöllöjä. Niiden soidinhuhuilua voi kuulla talvi-iltojen hämäris­sä. Tikkoja on hauska seurailla niiden liikkuessa puusta puu­hun.

Ruokintapaikan lintuja pääsee tarkkailemaan helposti pitkin päivää. Sulavesipaikoilla näkee erilaisia vesilintuja. Kaksi lintuharrastajaa lähti jo perinteeksi muodostuneelle koskikararetkelle Kymenlaak­son alueelle.

Jani Salosella on usein kamera mukana linturetkillä. Kuva: Petri Parkko

Jani Salonen on Korialla asuva aktiivinen lintuharrasta­ja. Hän aloitti harrastuksen pa­rikymmentä vuotta sitten, mut­ta viimeiset kymmenen vuotta on harrastus vienyt toden teolla miehen mennessään. Jani on monille tuttu Kymen­laakson Lintutieteellisen Yhdis­tyksen retkiltä, joissa hän on ol­lut oppaana.

Petri Parkko on Voikkaal­la asuva luontokartoittaja. Hän on harrastanut lintuja vuodesta 1983 alkaen. Petri on kunnos­tautunut myös lintujen rengas­tajana.

Valkealassa paljon otollisia karapaikkoja

Retkireitti kulki ensin Valkea­laan Jyräänkoskelle. Sieltä jat­kettiin Paaskoskelle, jossa ret­keläiset kävelivät rantoja pitkin Käyrälammelle päin. Molemmista paikoista löytyi koskikara ruokailemasta vir­taveden ääreltä. Retkipäivä ei ollut valokuvauksen kannalta otollisin, mutta päivän kierrel­tyään Kymenlaakson virtavesi­paikoilla, tuli koskikarasaldoksi kahdeksan yksilöä.

Koskikaran löytää usein vir­taveden kiviltä, tai jään reunalta nyökkäilemästä. Sieltä se tark­kailee vettä, ja etsii itselleen mahdollisia ateriapaloja. Tähystyspaikaltaan lintu syöksähtää veteen napaten nok­kaansa vesihyönteisiä, kotiloita, äyriäisiä, nilviäisiä ja kalanpoi­kasia.

Noin kottaraisen kokoisen koskikaran pään, niskan ja vat­sapuolen väritys on tummanrus­kea. Väri on niin tumma, että se näyttää melkein mustalta. Lin­nun kurkku, sekä rinta on vat­saan asti valkea. Koskikara on töpäkkä, lyhytpyrstöinen ja tu­kevajalkainen avantouimari.

Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 250–350 paria. Koski­kara on pesinyt tällä alueella ai­nakin Myllynkoskella. Koskika­ra on Etelä- ja Keski-Suomessa harvinainen pesimälaji.

Koskikaroja kuitenkin tal­vehtii Suomessa runsaammin, noin 5000 yksilöä. Tämä Nor­jan kansallislintu tulee Suomeen useimmiten Pohjois-Norjasta, tai Ruotsista.

Koskikara kuuluu varpuslin­tujen lahkoon. Se on kuitenkin ainoa varpuslintu, joka pystyy sukeltamaan. Koskikaran pyrs­tön tyvessä olevasta rauhasesta erittyy rasvaa, jota se sukii höy­heniinsä. Näin höyhenpuku py­syy vesitiiviinä, ja lintu voi su­kellella surutta.

Valkealasta löytyy paljon hy­viä ja otollisia koskikaralle so­pivia paikkoja. Tällaisia ovat virtaavat vedet, jotka pysyvät sulana läpi vuoden.

Jokelan Myllynkoski on help­po kohde lähteä etsimään koski­karaa. Lintu ei ole kovin arka, mutta on soveliasta antaa sille ruokarauha, ja ihailla lintua vä­hän kauempaa.

Saukonjälkiä jään reunalla

Talvisilla koskikararetkillä on mahdollista nähdä myös vei­keä saukko, tai ainakin sen jäl­kiä. Tällä kertaa saukko itse ei näyttäytynyt retkeläisille, mutta kahdessa paikassa näkyi saukon jälkiä.

Jos oikein hyvin käy, saattaa Valkealassa nähdä myös värik­kään kuningaskalastajan. Jos sellainen löytyy, on linnulle eh­dottomasti annettava rauha ruo­kailla veden äärellä.

Kuningaskalastaja. Kuva: Petri Vainio

BirdLife kertoo tiedottees­saan, että kuningaskalastajal­la on ollut Suomessa ennätyk­sellisen hyvä pesimävuosi. Osa linnuista jää Suomeen ja yrittää talvehtia täällä.

Häirintä voi vaikeuttaa tal­vehtivien lintujen selviytymistä. BirdLife vetoaa ihmisiin, ettei kuningaskalastajia häiritä esi­merkiksi valokuvaustarkoituk­sessa.

Ei aikarajaa

Koskikaroja voi lähteä ihaste­lemaan lähes millä säällä tahan­sa. Myöskään kellonajalla ei ole väliä.

–Kerran olin liikenteessä yö­aikaan ja kävin katsomassa sil­lan alle. Siellä lampunvalossa näkyi koskikara etsivän ruokaa, Jani kertoo.

Artikkelin aloituskuva: Koskikara löytää ravintonsa virtavesien sulapaikoilta. Kuva: Petri Metsälä

• Teksti: Laura Parkko

Jaa artikkeli: