fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Voittoputki katkesi

Voittoputki katkesi

Vauhdissa

janne
Pe, 29.03.2019 – 12:18

Yksi kevään suurkilpailuista, Valkeala-ajo, juostiin Kouvolan raviradalla 23.3.2019. Sään tuomista haasteista selvittiin, ja rata saatiin pidettyä kunnossa ja ravit päästiin ajamaan.  

 

Kouvolassa juostiin 11 lähdön ravit, joissa juostiin myös yksi ponilähtö. Sateisesta säästä huolimatta ihmiset olivat lähteneet katsomaan raveja. Ravintolakatsomo oli täynnä ja istumakatsomossakin hieman alle puolet paikoista oli varattu. Sadetta uhmattiin aina välillä menemällä katsomaan lähtö ulos ja palaamalla sen jälkeen takaisin katsomorakennukseen. 

Sade ei haitannut ainakaan elimäkeläistä Sulo Kainulaista, joka oli tullut poniensa kanssa pitämään poniajelua perheen pienimmille. 
-Kyllä tässä on suht paljon käynyt kävijöitä, ei ole sateinen keli haitannut, Sulo kertoo. 
Hän vakuuttaa, että ajelutuksen jälkeen jäädään vielä seuraamaan ravit loppuun. 
-Aika paljon tulee seurattua raveja ja poniraveja nyt, kun vielä ajan poneilla kilpaa ja valmennan niitä itse. Kyllä tänne olisi tultu raveja katsomaan, vaikka ei olisikaan ollut poneja mukana, Sulo jatkaa. 

Kouvolan raviradan kunnon eteen oli tehty paljon töitä, jotta ravit päästäisiin ajamaan. Useilla muilla raviradoilla ravit on jouduttu perumaan ratojen huonon kunnon takia, joten kouvolassa ratamestari sai kiitosta siitä, että rata oli saatu ajettavaan kuntoon. Ohjastajat kertoivat radan kunnon olevan ihan hyvä. 

 

Ponit ensin
 

Ponilähtö ajettiin tasoitusajona nopeille shetlanninponeille. Ponilähtöön osallistui vain neljä ponia, mikä on tähän vuodenaikaan ymmärrettävää, sillä useat ponivalmentajat keskittyvät nopeiden poniensa kanssa kesän suurkilpailuihin. 1100 metrin perusmatkalta startannut Smedens Jon Bon Jowi kärryillään Iida Lind piti johtopaikkaa hallussaan ensimmäiseen kaarteeseen asti. 40 metrin takamatkalta startanneet Emmeros Bambi ja Maria Kiukas veivät siltä johtopaikan. Tämä pari tyylitteli ylivoimaiseen voittoon. 

 

Lisää vauhtia
 

Hevoslähdöt aloitettiin kylmäveristen tasoitusajolla, jonka vei nimiinsä Jani Ruotsalaisen ohjastama Helmen Humu, joka piti  johtopaikan lähdöstä maaliin. 

Toisen lähdön voittoon kiri Mr. Bellamy kotiradan Marko Heikarin ohjastamana. Valjakko sai heti lähdössä paikan toiselta radalta ja kierros ennen maalia se aloitti kirinsä komannella radalla. Hevosella riitti voimia maaliin asti ja pitkän kirin saattelemana irtosi voitto.  

Kolmantena lähtönä nähtiin tasoitusajo, joka oli rajattu vain lämminverisille tammoille. Voittaja tässä lähdössä oli Leemark’s Felicia ohjaksissaan Ville Tonttila.  

Neljännen lähdön voitti Tapio Pertusen ohjastama The Rector joka sai hyvän startin auton takaa ja kiri lopulta voitoon. 

Viidentenä lähtönä nähtiin kylmäveristen tasoitusajo 1600m. Tätä matkaa juostaan selvästi harvemmin kuin esimerkiksi 2100m matkaa. Hevosten aiempia startteja katsottaessa vain muutamalla oli juostuna 1600m matka ja vain yhdellä hevosella tämä matka oli juostu tämän vuoden puolella. 

Vielä harvinaisemmaksi lähdön teki se että se ajettiin tasoitusajona, suurin osa 1600m matkoista ajetaan ryhmälähtöinä, eli hevoset lähtevät silloin auton takaa liikkeelle. Lähdön voitti ennakkosuosikki Piirron Tuisku ohjastajanaan Timo Tuominen. 

Seuraavat kolme lähtöä ajettiin ryhmäajoina lämminverisille, matkoina 2100m ja 1600m. Kuudennen lähdön voitti Justine Case/ Tapio perttunen, Seitsemännen lähdön voittoon piti Roberto Diver/ Iikka Nurmonen ja kahdeksannen lähdön ykkönen oli Piedmont/ Esa Holopainen. 

 

Valkeala-ajo
 

Valkeala- ajo on juostu vuodesta 1980 lähtien, joten vuorossa oli 40:s ajo. 
Valkeala-ajo on perinteinen suomenhevosten suurkilpailu, jonka ensimmäiset voittajat olivat aikanaan ravikuningas Vekseli ja ohjastajansa Pentti Savolainen. 

Kahtena edellisenä vuotena kilpailun on voittanut hallitseva ravikuningas Costello, joka lähti nyt hakemaan kolmatta peräkkäistä Valkeala-ajon voittoa. Kotiradan hevosista mukaan kilpailuun osallistuivat esimerkiksi 15-vuotias Vieskerin Valo, jolle tämä kilpakausi on viimeinen, sekä Hexan Voksu. 

Valkeala-ajo juostiin tasoitusajona matkana 2100m. Lähdön alussa keulapaikan nappasi Marko Heikari hevosella Jottei, mutta takasuoran puolivälissä johtopaikan itselleen ryösti kotiradan Hexan Voksu ohjaksissaan Jukka Torvinen. 

Takasuoran lopussa Costello hyökkäsi kolmannelle radalle ja jyräsi sitä pitkin johtopaikalle. Johtopaikkansa Costello piti maalisuoran alkuun asti, jonka jälkeen sen ohittivat Josveis ja Santtu Raitala, jotka lopulta purjehtivat ylivoimaiseen voittoon. 

Costello juoksi toiseksi ja kolmanneksi sijoittui Hexan Voksu. Kuninkaan kaatajaksikin nyt luonnehdittu Josveis on syntyisin Ummeljoelta, sen ovat kasvattaneet Janne Maaranen ja Maarit Ruokolainen. Hevosen valmennuksesta vastaa Antti Ojanperä.  

Valkeala-ajon jäkeen ajettiin vielä 2100m ryhmäajot lämmin- ja kylmäverisille, lähdöt voittivat Larsman/ Hannu Torvinen sekä Atupem ja Valkeala-ajon voittaja ohjastaja Santtu Raitala. 

Hanna Seppälä

 

Josveis
Valkeala-ajon voittaja Josveis

 

 

Valkealan Sanomat lähtö
Ensimmäisenä olleen Valkealan Sanomat -lähdön voitti Jani Ruotsalaisen ohjastamana Helmen Humu, jonka numero kuvasti jo valmiiksi voittoasemaa. Kuva: JK

 

Jaa artikkeli: