Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Yllätysillallinen pimeässä

Dine in the dark, eli Illallinen pimeässä valloitti syksyllä 2020 ja uudestaan tammikuussa 2021. Kymin Huvila Kuusankoskella otti Elämyslahjojen kehittämän konseptin vastaan, tuoden siihen omat vivahteensa.
Elämyslahjat vastaa konseptin edustamien illallisten myymisestä. Konsepti on tullut tutuksi jo aiemmin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä.

Suosio kasvaa

Ravintoloitsija Susanna Kurvinen kertoi ensimmäisestä Huvilalla järjestetystä illallisesta. Vuonna 2021 illalliset pimeässä jatkuvat.
Eniten saatu palaute on, että makuaisti vahvistuu pimeässä, Elämyslahjojen markkinointipäällikkö Kristiina Muhonen kertoi. Asiakkaiden saapuessa illalliselle pimeässä tuovat kynttilät valoa.
–Kynttilät sammutetaan ennen kuin silmälaput otetaan pois, jotta asiakas ei saa minkäänlaista kuvaa tilasta, jossa illallistaa, Kristiina Muhonen mainitsi.
Jotta illallinen todella voidaan nauttia pimeässä, kaikki valoa heijastava laitetaan syrjään. Aterian aikana ei siis selailla kännyköitä. Kellot ja silmälasitkin asetetaan sivuun heijastusten estämiseksi. Susanna Kurvinen mainitsi, että on oltava tarkkana, ettei mistään tule valoa. Kaikki valonlähteet on peitettävä huolella. Näkyvyys todella katoaa. Susanna Kurvinen kertoi, että on todella jännittävää aterioida pimeässä salissa.
Ravintoloitsija kehui erikoiseksi tunnetta, kun ei näe missä on mitäkin, vaikka pitää silmiä auki. Silmien peittäminen on aivan eri asia. Tarjoilijoilla on erityiset pimeäkiikarit. Näin he pystyvät tarjoilemaan alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Kiikarien pieni piste tuo ajoittain hieman valoa.

Oma konsepti

Dine in the Dark ei suinkaan rajoitu vain Suomeen konseptin ollessa kansainvälinen. Puolassa Dine in the Dark -illallisia on nautittu yhtä monessa kaupungissa kuin Suomessakin. Latviassa ja Virossa pääkaupungit Riika ja Tallinna vetävät puoleensa väkeä, joka haluaa kokea, miltä tuntuu, kun ruoan rakenne, maku, tuoksu ja muut ominaisuudet korostuvat.
Elämyslahjoilta kerrotaan, että ravintoloiden etsimiseen käytetään aikaa, jotta sekä ympäristö, että viihtyvyys sopivat elämykseen mahdollisimman hyvin. Paikat mietitään ulkomaillakin tarkkaan. Tallinnassa illallistetaan vanhassa puisessa ravintolassa.
Dine in the Darkin idea on sama kaikissa sitä toteuttavissa neljässä maassa. Jokaisessa konseptin ravintolassa tavoitellaan korkeaa laatua. Työtä tehdään tiimissä ja kokemuksia vaihtaen, pyrkimyksenä päästä jatkuvasti korkeampaan lopputulokseen.
Aterioimaan voi lähteä rennosti. Keittiöt tarjoavat aterioita, jotka sopivat kaiken ikäisille. Erityisruokavaliot ilmoitetaan heti varatessa, ja ne otetaan huomioon illallisella. Kuumia juomia tuodaan vasta aterian jälkeen. Mikäli pimeässä täytyy liikkua paikaltaan, kannattaa nostaa käsi ylös ja henkilökunta auttaa kulkemaan.
Ruokalajit ovat salaisuuksia. Tuoreus ja laatu ovat tärkeitä tekijöitä. Jokaisella keittiöllä on oma menunsa. Jokaisessa keittiössä ravintolakohtaisia menuja uudistetaan myös aika-ajoin. Samassa ravintolassa voi siis kokea uusia makuelämyksiä ja yllätyksiä. Laadulla varmistetaan, että makuelämykset todella ovat sitä, mitä vain voi raaka-aineilta toivoa.

Maailmalta

Idea pimeässä syömisessä lähti liikkeelle vuonna 1997 Pariisista. Asialla oli Michel Reilhac ja tilaisuuden nimi oli ”Le gout du noir”. Kesällä 1999 avautui väliaikainen ravintola. Blindekuhin avasi Sveitsissä syksyllä 1999 Jorge Spielmann.
Kansainvälinen ilmaus on dark dining. Sillä tarkoitetaan pimeää ravintolaa, jossa asiakkaat eivät näe syömäänsä ruokaa. Erotuksena Elämyslahjojen konseptista on esimerkiksi se, että kuka tahansa voi periaatteessa toimia tässä muodossa. Kristiina Muhonen mainitsi, että Elämyslahjoilla Dine in the Dark on koko ajan ollut viiden suosituimman elämyksen joukossa. Myönteisten asiakaspalautteiden eteen nähdään vaivaa ja asiakaspalautteita seurataan. Kehittämällä varmistetaan, että jatkossakin jokainen osa illallisella toisi mahdollisimman mieleenpainuvan ja elämyksellisen kokemuksen.
Janne Kousa
Kuvat: Elämyslahjat

Jaa artikkeli: